lauantai 8. huhtikuuta 2017

Toinen kevytneule valmis!

Tämän tunikan - kuten ed. postauksen pitsineulepaidan langoista - on jo kerrottu aiemmin hankinnan yhteydessä. Tunika on toinen keväälle venynyt kevytneuleeni, painaa sen saman reilut 200g tämäkin.
Alkaa tämä viimeistelylinjasto toimia taas kunnolla kevään kunniaksi, upea fiilis saada pois rästejä - ja nyt pääsen käsiksi seuraaviin ihan uusiin töihin, siis vasta nyt, tässähän on jo muutama viikko kärvistelty uusia motivaatiolankoja hypistellen (no joo, pakko oli kaivaa varastoista lankaa pariin välityöhön, niistä vähän myöhemmin lisää).

Ohuen ohut työkäyttöön täsmäsuunniteltu tunika on lopulta valmiina käyttöön! Ei liian lämmin, mutta tuo vaihtelua perusvaatteisiin, vähän väriä ja mulle rakkaita raitoja. Ei aiheuttanut neuloessa paljon päänvaivaa, mutta edistyi kivasti raitojen ja intarsialueiden kanssa. Jujuna oli yksinkertaisesti tuo epätasainen helma halkioineen.



Tämä villan ja puuvilla sekoite oli tosi hyvin juokseva lanka. Myös tästä jämälankaa jäi, kun oli vaikea arvailla menekkiä, vaihdoin alkuperäisen mallin langan ihan toiseksi, paljon uhuemmaksi ja piti laskea silmukat ihan uusiksi.  Joku raitahuivi, pitkä ja kapea, jonka voi kietoa monta kertaa kaulan ympäri? Seuraava sopiva reissu- tai tv-työ?

 Tässä kuvassa nostan vielä näkyviin lähtökohdan, Novita-lehdestä poimittu kivan mallin.
P. S. kuvien aloitteleva malli voisi värjätä joskus hiuksiaan (no mutta kun tukka on sävytetty tämän tunikan raitoihin!) ja saada kuntoilukauden vauhtiin (ei kun vaakaraidat ne vaan leventää)! Kiitos kuvaajalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti