tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kevään tekoa taiteen avulla osa 3/3

Tuoreimpana taidepläjäyssarjassani on kovin jo kesäinen Anu Pentik Taidehallissa - huom. näyttely jatkuu toukokuun loppupuolelle! Kuulin esittelyä näyttelystä pätkän verran keraamikolta itseltään, kun satuin samaan aikaan paikalle, hän ei tehnyt pelkästään taidetta vaan koko museon tilasta taidetta, kaikki esillä ollut on suunniteltu Taidehallia varten. Kolmiosainen homma, taivas, maa ja paratiisi, vei kaikkiaan kaksi työteliästä vuotta ja 5000 kg savea, niin hän kertoi.

Kylmästä tuulesta ja keljusta kenkkuilevasta kevätsäästä huolimatta näyttelyssä tuntui poutapäivältä, pehmeältä siiveniskulta, rantakivikon vieressä laineen liplattelulta ja kukkakedolta, vaikka materiaali on kovaa ja painavaa. Värit olivat heleitä (luonnossa vielä kännykällä otettuja kuvia kirkkaampia) ja tunnelma tuntui vahvalta, vain pientä mielikuvitusta ja varpaat tuntuivat kastuvan rantakivillä.



 Yksi pieni yksityiskohta sitoi näyttelyn työt myös nykypäivään, montakohan pelipistettä tästä keraamisen sohvan taakse piiloutuneesta Pikachusta saa?

Kaikille näille kolmelle näyttelylle on yhteistä värit ja taiteilijoiden tietty tekemisen sinnikkyys, joita molempia arvostan. Olen aina tykästynyt sellaisiin tekijöiden, jotka saavat idean jonkin unelmasta tai päämäärästä, mutta se ei ole aluksi mitenkään helppo tai edes toteuttamiskelpoinen. Jollain  ihmeen voimalla ja sisulla lopulta toteuttavat se.  Tämmöisiä ihmisiä ovat olleet mulle myös esim. Kalle Päätalo ja tuoreempana esimerkkinä Arman Alisad, joka kertoi uransa kehittymisestä työpaikkani vierailuluennolla. Ekan kaikki kirjat kahlasin läpi opiskelujan alussa ja ihmettelin elämäntarinaa. Tulin myös kovasti kateelliseksi Armanin pitämällä luennolla hänen asenteestaan ja vimmastaan toteuttaa haastavimmatkin ja hulluimmat ideansa ihan kansainväliseen menestykseen asti.

No nyt alkaa olla kai oikea kevät, toivottavasti. Vaikka sitten vuoronperään sataa räntää, vettä tai rakeita auringonpaisteen välillä.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kevään tekoa taiteen avulla osa 2/3

Näkyväksi neulottu näyttely nosti Keravaa lisää käsityökaupungiksi, tämä oli hyvä jatko syksyn virkatulle talolle. Näyttelussä oli mukana useita taiteilijoita ja erilaisia tekniikoita, aika paljon virkattuja juttuja. Näyttely teki myös sen pitopaikasta mulle täysin uudesta tuttavuudesta eli Sinkka-taidekeskuksesta taastusti vakiokäyntikohteen, niin mukava kokemus se oli ovella saatuine tervetulotoivotuksineen ja opastuksineen.

Vanhasta voi ja kannattaa tehdä uutta, näyttelyssä oli Elina Juopperilla tekeillä Perintö-teos, johon kävijät saivat osallistua tuomalla kotoaan totaalisesti pois muodista menneitä mummoaikaisia raanuja. Värikäs raanu-pino oli jo aika iso upean muotokuva-kuvakudoksen edessä.

 Pienenpieniä kirjontatöitä oli tehty eri maiden seteleihin, vähänkö nauratti herrojen uudet tupeet!
 Paljon jo aiemmin esillä olleesta luonnollisen kokoisesta Kaija Papun poliisiautossa mua itseäni viehätti yksityiskohtien onnistunut toteutus virkkauksella. Vai mitä sanotte vaikka auton etuvaloista?

Näyttelyn modernidoidut ryijyt ihastuttivat, NiinaMantsisen aiheita olivat graffitit tai vaikka leipäjono Myllypurossa. Vanha tekniikka herää uudelleen henkiin uudistetun muodon tai aiheiden myötä - paitsi perinteisetkin ryijyt taitavat olla nyt retroiluaikana uudelleen suosiossa, ainakin jos uskoo sisustuslehtiä.
 Liisa Hietanen oli ahkeroinut monta luonnollisen kokoista ja -näköistä työtä. Mulle itselle kolahti eniten tämä Veijo, teki mieli mennä kysymään, mitä kirjaa mies lukee.
 Hauskalta aiheelta tuntui myös ihan arkinen aihe eli kaatunut kauppakassi tai Alepan kassillinen banaaneja, jonka taustalla näkyy vielä vauvaansa imettävä daami.

 Seuralaiseni kiinnostui eniten kokonaan virkatusta vessasta. Kaikki yksityiskohdat lattiaritilää, lattialle heitettyjä likaisia papereita ja pesuainetta myöten oli väännetty koukulla! Vessapaparistakin löytyi katkokohdat.

Itse jumiuduin pisimmäksi aikaa, kevään kaipuussani varmaan,  islantilaisen virkkaustyön äärelle. Rohdoskasviniittyä kuvaavan työn on suunnitellut Rósa Sigrún Jónsdóttir. Herkät kukat oli tehty luonnolliseen kokoon tosi ohuesta muovin kaltaisesta materiaalista. Olisi voinut tehdä kaikille kasvilajeille tunnistuksen määritysoppaan avulla, niin tarkkoja yksityiskohdaty olivat.


Eikä tässä kaikki, nostin tähän vain itseäni eniten kiinnostaneet työt, paljon muutakin ihanaa oli, esim.  kierrätysmateriaaleista tehtyjä töitä tai virkattuja matemaattisia malleja ja jopa pieni muutaman kirjontatyön K18-osasto. Oli myös Suomi100-teemaan liittyvää yleisövirkkausta, jota tehtiin Itämeren suojelemiseksi, siinä syntyneet työt huutokaupataan syksyllä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevään tekoa taiteen avulla osa 1/3

Mulla on vähän sama aikataulu kuin leskenlehdillä, alan elää keväällä isommalla vaihteella. Vähän yritin avittaa aktiivisuuttani piristämällä itseäni etupainotteisesti ennen oikeaa kevättä taidenäyttelyissä, tässä pieni kooste kolmena postauksena keinotekoisesta polustani värien maailmaan alkuvuoden aikana.

Kaikki alkoi Yayoi Kusamasta, joka näyttelyyn hoksasin mennä vasta viime hetkillä, onneksi menin. Olin ihan ällikällä keskellä talvea näiden töiden väreistä. Taiteilijan tarina löytyi Yle Areenasta (ainakin vielä alkuvuodesta). Kiehtova ja omituinen nainen, ihme että vielä on aktiivinen kaikesta kokemastaan hankaluudesta huolimatta, mutta kun avustajat ojentavat pensselin ja sekoittavat värit, niin lähes 8-kymppinen daami vaan maalaa, maalaa, maalaa aina tuhanteen teokseen asti isoja kuviaan, joiden koko reilut puolitoista metriä kanttiinsa - kun eka tavoite 100 työtä tuli valmiiksi.

Töihin pääsi kävelemään sisään, oli peilejä ja vettä ja valoja tavaramerkiksi tulleiden pilkkujen ja kurpitsojen lisäksi. Töitä oli näyttelyssä kovinkin monenlaisia ja eri tekniikoilla tehtyjä, itse innostuin lähinnä näistä kaikkein värikkäimmistä. Mukana maalausten, kollaasien ja veistosten lisäksi oli jokunen tekstiilityökin.




Taiteilija oli itse paikalla nukke-versiona - oli ihan luonnollisen oloinen, tämmöinen käytökseltään hyvin hillitty hän oli dokumentissakin. Mitähän muut tokiolaisen mielisairaalan asukkaat tästä välillä työhuoneellaan maalaamassa käyvästä monikymmenvuotisesta asukkaasta tuumaavat? Kusaman töille on tekeillä ikioma museo Japaniin,

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Värillä on väliä - kevät tulossa

Kevään huomaan aina ekaksi siitä, että värit alkavat vaihtua kotona ja päälläni. Nyt teki mieli vaihtaa verhoja ja muita tekstiilejä. Aloitin sen homman tyynyistä eli tempaisin ja hankin Ikean kausituotteista reilun kasan tyynynpäällisiä, koko lailla yhden melkein jokaista vaihtoehtoa. (Nämä ovat jo loppuneet ainakin meidän koti-Ikeasta Vantaalta, näköjään on muitakin väri-intoilijoita mun lisäksi).

Kuvat puhukoot puolestaan, värejä riittää...kesä on kohta! Osasssa tyynyistä on vielä kaksi erilaista puolta, kuosien määrä kasvaa.




Uusien tyynyjen mukaan kelpuutin vain pari vanhaa eläinaiheista tyynyä sekä tietty vakiosisustukseen kuuluvan taljan eli kissan, joka löytyy yleensä tästä vakiopaikaltaan nyppyiseksi käyneen villatakkini päältä. Nyt päiväpeite on vielä hetken oranssi, kohta sekin vaihtuu vihreäksi, kunhan ehdin (peittojemme nypyistä huomaa, kuka käyttää petiä eniten).


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Toinen kevytneule valmis!

Tämän tunikan - kuten ed. postauksen pitsineulepaidan langoista - on jo kerrottu aiemmin hankinnan yhteydessä. Tunika on toinen keväälle venynyt kevytneuleeni, painaa sen saman reilut 200g tämäkin.
Alkaa tämä viimeistelylinjasto toimia taas kunnolla kevään kunniaksi, upea fiilis saada pois rästejä - ja nyt pääsen käsiksi seuraaviin ihan uusiin töihin, siis vasta nyt, tässähän on jo muutama viikko kärvistelty uusia motivaatiolankoja hypistellen (no joo, pakko oli kaivaa varastoista lankaa pariin välityöhön, niistä vähän myöhemmin lisää).

Ohuen ohut työkäyttöön täsmäsuunniteltu tunika on lopulta valmiina käyttöön! Ei liian lämmin, mutta tuo vaihtelua perusvaatteisiin, vähän väriä ja mulle rakkaita raitoja. Ei aiheuttanut neuloessa paljon päänvaivaa, mutta edistyi kivasti raitojen ja intarsialueiden kanssa. Jujuna oli yksinkertaisesti tuo epätasainen helma halkioineen.



Tämä villan ja puuvilla sekoite oli tosi hyvin juokseva lanka. Myös tästä jämälankaa jäi, kun oli vaikea arvailla menekkiä, vaihdoin alkuperäisen mallin langan ihan toiseksi, paljon uhuemmaksi ja piti laskea silmukat ihan uusiksi.  Joku raitahuivi, pitkä ja kapea, jonka voi kietoa monta kertaa kaulan ympäri? Seuraava sopiva reissu- tai tv-työ?

 Tässä kuvassa nostan vielä näkyviin lähtökohdan, Novita-lehdestä poimittu kivan mallin.
P. S. kuvien aloitteleva malli voisi värjätä joskus hiuksiaan (no mutta kun tukka on sävytetty tämän tunikan raitoihin!) ja saada kuntoilukauden vauhtiin (ei kun vaakaraidat ne vaan leventää)! Kiitos kuvaajalle!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Pilvenhattaraa


Hattara tai pilvenhattara voisi olla  tämän tekeleen nimi, kevyt, höttöinen ja pehmeä, ihan kuin ei olisi mitään päällä, painaa vain reilut 200g. Sellainen kevytneule, suojaa vähän,  muttei lämmitä liiaksi sisätiloissa.




Ohut silkin ja villan sekoitelanka oli yllättävän kiva ja nopea neuloa, mutta sillä oli todella huono vetolujuus, jokusen kerran lanka katkesi ihan yllättäen. Viimeistely oli myös vähän haasteellista, ompelin/virkkasin saumat silti samalla langalla. Huom. kuvat on otettu ennen neueen pesua, huomasin vasta niiden ottamisen jälkeen suosituksen pesusta ennen käyttöönottoa - se kai tasoittaisi neuletta,

Sopii moneen tilanteeseen ja suunnilleen kaikkien vaatteideni kanssa. En tehnyt siitä ihan niin löysää kuin mallissa oli, jotta se mahtuu takia alle tarvittaessa. Ei huono, 9 pistettä.

Tästä jäi vähän lankaa yli, niistä on varmaan pitsihuivi tulossa joskus, yksinkertainen, sellainen yhdestä kulmasta aloitettava, jota voi jatkaa niin isoksi kuin langasta riittää.
Vai vaihtaisiko vielä neuleen imeä, ajankohtainen oman pihan jouluruusu kelpaisi myös?