torstai 9. maaliskuuta 2017

Pitsiä Shetlannista

Niin, verkkokirjakaupassa taas kerran asioin, kun nuo pitsit kiinnostavat koko ajan enempi - johtuu se sitten keski-ikäistymisestä tai lankaostosten painottumisesta aina vaan ohuempiin lankoihin (viimeksi lankakaupasta tuli ostettua tähän tekniikkaan sopivaa materiaalia). Mutta tämä oli tosi kiva ostos, hyvä tai oikeasti ihan käsityökirja, en keksi siitä mitään moitittavaa (ellei sitten liian houkuttelevan näköisiä maisemakuvia lasketa). Elizabeth Lovickin tekemä kirja on julkaistu jo kolme vuotta sitten ja käännetty suomeksi viime vuonna (Hanna Kolari).
 Kirjan alussa kerrotaan pitsien historiaa. Jos vaikka joskus saisi tehty vaikka tälläisen alla olevan kuvan sukuaarteen itsekin, ohuen ihanaisen huivin, jonka voi pujottaa sormuksen läpi? Voisi sitä vaikka käväistä vaikka ihan paikan päällä tutustumassa maisemien lisäksi myös paikallisiin neuleisiin - joskus vuosi sitten telkkarista tuli poliisisarja, joka oli kuvattu Shetlanninsaarilla, siinä vilahti usein kauniita neuleita henkilöiden päällä (olikohan Shetlannin saarten murhat nimeltään).
Alkuosassa on todella perusteellinen opastus välineisiin ja tekniikoihin, se vie reilut 40 sivua 140-sivuisesta opuksesta. Siinä kerrotaan perusteiden lisäksi ihan kaikki Shetlannin pitseihin liittyen pingottamiseen asti. Omasta mielestäni erityisen ansiokas osuus opettaa erilaisten shetlanninpitsisten töiden suunnittelua, erimuotoisten kappaleiden tekoa ja pitsimallien sovittamista niihin sekä eri pitsimallien yhdistämistä toisiinsa ja korvaamista toisella mallilla - tykkäsin kovasti!

Seuraava perinteisempi osio opastaa erilaisiin pitsien silmukkamalleihin, niitä on ryhmitelty peittokuvioihin, välikuvioihin, reunakuvioihin ja erillisiin kuvioihin. Osion alussa on näppärä kuvallinen hakemisto niihin. Ohjeissa on mukana selkeä kuva, kaavio sekä sanallinen ohje, sopii siis kaikille. Malleilla on vielä hauskat nimet, esim. kynttälänvalo, mansikka, kärpänen, puu, kissankäpäläpitsi tai ruusunnuppu.




Kirjan lopussa on muutama valmis malli eri paksuisista langoista eri tyyppisiin käyttötarkoituksiin, voi tehdä muutakin kuin seitinohuita huiveja. Malleja ei ole montaa, mutta kirja perustuukin mielestäni siihen, että oppii itse suunnittelemaan pitseistä töitä eri langoilla. Valmiissa malleissa on ehdotettu vaihtoehtoisia kirjan ohjeista löytyviä pitsimalleja kyseiseen työhön.

Tämän kirjan riemastuttavia juttu  on oli kuitenkin aukeamallinen ohjeita neulotun pitsin virheiden korjaamiseen (tai neuvona saattaa olla neuvo olla korjaamatta jotain pientä) - tätä osuutta ei juuri löydy muista kirjoista - iso plussa! Opin myös vihdoin esim. mikä on elämänlanka, kun puhutaan pitsien neulomisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti