tiistai 18. heinäkuuta 2017

Väliaikatiedotusta takapakkikesästäni

Enpä ole ihan laiska ollut, vaikken tänne asti ole päässyt. Tuntuu siltä, että aina kun on päässyt yhden askeleen eteenpäin vauhdilla, seuraavaksi pitää ottaa kolme steppiä taaksepäin. Keskittymiskyvyttömyyteni on vaihdellut hyvän ja erinomaisen välillä suuren osan aikaa eli olo on vähän kuin keskiverto-oravalla.
- Oman pihan ja ympäristön kukkia olen joka välissä ihaillut ja kuvannutkin, ne onneksi kukkivat tänä kummallisena kesänä pitkään ja hartaasti (alla niistä muutamia kuvituksena suunnilleen aikajärjestyksessä).
Oman pihan kesäkukissa hallitsee sinivalkoisuus juhlavuoden kunniaksi!
Olen tutustunut (tähän päivään mennessä) kuukauden aikana seitsemään eri terveydenhuollon toimipisteeseen kolmen perheenjäsenen kautta. Tämä saa olla mun panostukseni kesän ison uutisaiheen eli Soten ja valinnanvapauden osalta, on tullut testattua eri toimijoiden, sekä julkiselta että yksityisen sektorin palveluita ja odotustilojen mukavuus - onneksi vierailuihin taitaa nyt tulla vähän harvennusta/taukoa, ehtisi muutakin...ja ehkä jaksaisi itsekin keskittyä asioihin.
Olen suunnitellut vaikka mitä tulevaa käsityötä itselleni pää höyryten. Olen pessyt ja silitellyt viime kesänä varastoistani löytämiäni aarrekankaitani ja ratkonut vanhoja farkkuja tilkkutöitä varten. Takaperinsteppinä ompelukone tosin meni hajoamaan 15 minuutin käytön jälkeen, kun yritin aloitella ompelua - saan sen piakkoin huollosta, joka on vasta toinen sen vuonna 1984 tehdyn hankinnan jälkeen.
Olen saanut jotain näkyvää tulosta aikaan eli tehnyt rästiviimeistelyjä pois. Yksi vanha pellavainen neuletakki sai uuden nappilistan ja napit. Uusi kesäkassi odottaa vetoketjua, sekin on takin ohella muuten valmis parin vuoden urakka!
Tosi vanha viimeistelyhomma oli noin viisi vuotta sitten virkkauksen osalta valmistunut iso pitsiliina, joka tuli vihdoin pingotettua - tuli pakkotilanne eli sen käyttöönotto pitää saada tehtyä.  Sen takia piti käydä Biltemassa hakemassa 'ne monta vuotta katselemani' lasten hyppyruudukko-solumuovipalat - nyt mulla on kooltaan iso ja muodoltaan muuntautuva alusta eli en voi käyttää sitä enää tekosyynä.
Muutaman uuden kässäilykirjan olen hankkinut, ne tulevat tänne esittelyyn, kunhan ehtivät.
Olen myös saanut yhden ison neuleen valmiiksi, hihallinen kesäpontso on jäänyt odottamaan vain ja ainoastaan vain kuvaamista (joka pitäisi hoitaa lähiaikoina, kun kuvaajan käsi alkaa kuntoutua). Nurkistani löytyneestä ale-puuvillalangasta neulottu kesäpaita on odottaa enää puolta etukappaletta.
Lankaostoksilla olen myös käynyt, tietty, minkäs itselleen mahtaa...omatunto on kuitenkin puhdas rästityöpinon madaltumisen takia.
Pitkään aikaan haastavin asiakkaani on saamassa uuden virkatun kesätopin, siitä puuttuu enää vika sovitus ja olkaimien kiinnitys (ja kuvaus).
Ja kesän tavoite, edes yksi rauhallinen aaminen ulkona on hoidettu (siitäkin huolimatta että pihan molemmat lempparituolini päättivät hajota yhtä aikaa).
 Ja vielä on lomaa jäljellä melkein puolet! Vaikka mitä voi ehtiä vielä...


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhla ja juhannus

On se kesä. Nyt ja vihdoin.
Hyvää juhannusta ja kesää - tästä se alkaa: käsitöiden tekeminen (lankaa + kangasta), muu käsillä tekeminen (betonia?), ulkona haahuilu, lintujen ja kasvien bongaus sekä erityisesti loma!

Kaunista Juhannusta!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä

Tänä kummallisena keväänä sentään äitienpäivänä paistaa aurinko ja pihassa tarkenee ilman paksuja vaatteita. Aloittelevan kesäkukkaamppelin valitsin juhlan kunniaksi ihan itse puutarhakaupasta, sieltä löytyi omanoloinen ainakin neljän kasvin sekoitus. Kovasti odotan jo miltä se näyttää kesällä täydessä kukassa.
Onnea kaikille äideille ja äidillisille!


tiistai 9. toukokuuta 2017

Välipala-Venlat

Kumma kevät, vieläkin on villasukkakelit, nytkin juuri tätä kirjoittaessa (noin viikko vapusta) sataa lunta ja pyry vaan tihenee - voi kai nostaa näytille 'laajan', melkein täydellisen kattaksen niistä vähistä valmistuneista töistä, joita olen saanut aikaan ja valmiiksi asti. Menee aika ihan muuhun iltaisin, pitkästä aikaa ompeluun ja pihahommiin tai vaan löffäilyyn, ei oikein innosta lankahommat.

Eli tässäpä pari välipalahommaa alkuvuodelta, lankana niissä molemmissa samaa Novitan Venlaa, jota tutkin tässä talvella sinnikkäästi ja pohdin, onko Novitasta mihinkään...saako se vielä mahdollisuutta tulla käytetyksi.
Ekaksi Likkapimun tilaussukat, joiden malli löytyi Pirkanmaankotityön sukka- ja lapasvihkosesta - värinä talvella aaah-niin hankala musta kauniin harmaan kera. Muistin taas, miksi vältän mustaa neulomisessa (ja toki myös omassa vaatetuksessa), melkein piti olla otsalamppu, että näki tehdä. Toinen ei niin oma juttu on tuo kirjoneule, en ole kovin innokas sitä neulomaan, mutta tuli näistä ihan pidettävät höyrytyksen jälkeen, kai - miten sen voi teinin kanssa yleensä tietää, kun mieli saattaa muuttua.

Toinen koetyö oli huivi, jossa olennaista oli trendiväriksi noussut khaki, eipä Venlassa kovin montaa väriä ollutkaan valittavana. Huivin malli myös Novitalta syksyn lehdestä suoraan ilman mitään kikkailuja. Tämä oli kiva tehdä mallin helppoudesta huolimatta, uutta oli vain reunapitsin teko poikittain lopuksi, kun muu osuus niskasta aloitetusta, koko ajan leveämmäksi tulleesta huivista oli valmis.

Tämä tekele sopi harjoitteluun ohuempaa pitsihuivia varten, koska kuviot, varsinkin reunapitsi ovat kovin shetlantilaisenoloisia. Mallin jätän talteen, teen sen varmasti myös myöhemmin jollain toisella langalla.

Huivista tuli tällä lankavahvuudella ja puikkovalinnalla todella suuri, kelpasi siinä viettää vappua vm. 2017!

Kokeiluni tulos: Venla oli lankana ihan jees, mukavan pehmeääkin jopa neulottaessa, saati höyrytyksen jälkeen. Sen vahvuus on mun puikoille hyvin mätsäävä, sopii moneen työhön, varsinkin kun tuntuu langat koko neulontaurani ajan vaan ohenevan vuosi vuodelta. Vielä kun sitä saisi vähän laajemmalla värikartalla!

Vappukukka oli tänä vuonna lumi-ja räntäkuuron nuijima oman pihan sinivuokko.
Kissakaverilla sentään oli lämmin, piti välillä laskeutua lattialle vähän jäähtymään, kun aurinko, silloin kun sattui pilkahtamaan, lämmitti liikaa.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kevään tekoa taiteen avulla osa 3/3

Tuoreimpana taidepläjäyssarjassani on kovin jo kesäinen Anu Pentik Taidehallissa - huom. näyttely jatkuu toukokuun loppupuolelle! Kuulin esittelyä näyttelystä pätkän verran keraamikolta itseltään, kun satuin samaan aikaan paikalle, hän ei tehnyt pelkästään taidetta vaan koko museon tilasta taidetta, kaikki esillä ollut on suunniteltu Taidehallia varten. Kolmiosainen homma, taivas, maa ja paratiisi, vei kaikkiaan kaksi työteliästä vuotta ja 5000 kg savea, niin hän kertoi.

Kylmästä tuulesta ja keljusta kenkkuilevasta kevätsäästä huolimatta näyttelyssä tuntui poutapäivältä, pehmeältä siiveniskulta, rantakivikon vieressä laineen liplattelulta ja kukkakedolta, vaikka materiaali on kovaa ja painavaa. Värit olivat heleitä (luonnossa vielä kännykällä otettuja kuvia kirkkaampia) ja tunnelma tuntui vahvalta, vain pientä mielikuvitusta ja varpaat tuntuivat kastuvan rantakivillä.



 Yksi pieni yksityiskohta sitoi näyttelyn työt myös nykypäivään, montakohan pelipistettä tästä keraamisen sohvan taakse piiloutuneesta Pikachusta saa?

Kaikille näille kolmelle näyttelylle on yhteistä värit ja taiteilijoiden tietty tekemisen sinnikkyys, joita molempia arvostan. Olen aina tykästynyt sellaisiin tekijöiden, jotka saavat idean jonkin unelmasta tai päämäärästä, mutta se ei ole aluksi mitenkään helppo tai edes toteuttamiskelpoinen. Jollain  ihmeen voimalla ja sisulla lopulta toteuttavat se.  Tämmöisiä ihmisiä ovat olleet mulle myös esim. Kalle Päätalo ja tuoreempana esimerkkinä Arman Alisad, joka kertoi uransa kehittymisestä työpaikkani vierailuluennolla. Ekan kaikki kirjat kahlasin läpi opiskelujan alussa ja ihmettelin elämäntarinaa. Tulin myös kovasti kateelliseksi Armanin pitämällä luennolla hänen asenteestaan ja vimmastaan toteuttaa haastavimmatkin ja hulluimmat ideansa ihan kansainväliseen menestykseen asti.

No nyt alkaa olla kai oikea kevät, toivottavasti. Vaikka sitten vuoronperään sataa räntää, vettä tai rakeita auringonpaisteen välillä.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kevään tekoa taiteen avulla osa 2/3

Näkyväksi neulottu näyttely nosti Keravaa lisää käsityökaupungiksi, tämä oli hyvä jatko syksyn virkatulle talolle. Näyttelussä oli mukana useita taiteilijoita ja erilaisia tekniikoita, aika paljon virkattuja juttuja. Näyttely teki myös sen pitopaikasta mulle täysin uudesta tuttavuudesta eli Sinkka-taidekeskuksesta taastusti vakiokäyntikohteen, niin mukava kokemus se oli ovella saatuine tervetulotoivotuksineen ja opastuksineen.

Vanhasta voi ja kannattaa tehdä uutta, näyttelyssä oli Elina Juopperilla tekeillä Perintö-teos, johon kävijät saivat osallistua tuomalla kotoaan totaalisesti pois muodista menneitä mummoaikaisia raanuja. Värikäs raanu-pino oli jo aika iso upean muotokuva-kuvakudoksen edessä.

 Pienenpieniä kirjontatöitä oli tehty eri maiden seteleihin, vähänkö nauratti herrojen uudet tupeet!
 Paljon jo aiemmin esillä olleesta luonnollisen kokoisesta Kaija Papun poliisiautossa mua itseäni viehätti yksityiskohtien onnistunut toteutus virkkauksella. Vai mitä sanotte vaikka auton etuvaloista?

Näyttelyn modernidoidut ryijyt ihastuttivat, NiinaMantsisen aiheita olivat graffitit tai vaikka leipäjono Myllypurossa. Vanha tekniikka herää uudelleen henkiin uudistetun muodon tai aiheiden myötä - paitsi perinteisetkin ryijyt taitavat olla nyt retroiluaikana uudelleen suosiossa, ainakin jos uskoo sisustuslehtiä.
 Liisa Hietanen oli ahkeroinut monta luonnollisen kokoista ja -näköistä työtä. Mulle itselle kolahti eniten tämä Veijo, teki mieli mennä kysymään, mitä kirjaa mies lukee.
 Hauskalta aiheelta tuntui myös ihan arkinen aihe eli kaatunut kauppakassi tai Alepan kassillinen banaaneja, jonka taustalla näkyy vielä vauvaansa imettävä daami.

 Seuralaiseni kiinnostui eniten kokonaan virkatusta vessasta. Kaikki yksityiskohdat lattiaritilää, lattialle heitettyjä likaisia papereita ja pesuainetta myöten oli väännetty koukulla! Vessapaparistakin löytyi katkokohdat.

Itse jumiuduin pisimmäksi aikaa, kevään kaipuussani varmaan,  islantilaisen virkkaustyön äärelle. Rohdoskasviniittyä kuvaavan työn on suunnitellut Rósa Sigrún Jónsdóttir. Herkät kukat oli tehty luonnolliseen kokoon tosi ohuesta muovin kaltaisesta materiaalista. Olisi voinut tehdä kaikille kasvilajeille tunnistuksen määritysoppaan avulla, niin tarkkoja yksityiskohdaty olivat.


Eikä tässä kaikki, nostin tähän vain itseäni eniten kiinnostaneet työt, paljon muutakin ihanaa oli, esim.  kierrätysmateriaaleista tehtyjä töitä tai virkattuja matemaattisia malleja ja jopa pieni muutaman kirjontatyön K18-osasto. Oli myös Suomi100-teemaan liittyvää yleisövirkkausta, jota tehtiin Itämeren suojelemiseksi, siinä syntyneet työt huutokaupataan syksyllä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevään tekoa taiteen avulla osa 1/3

Mulla on vähän sama aikataulu kuin leskenlehdillä, alan elää keväällä isommalla vaihteella. Vähän yritin avittaa aktiivisuuttani piristämällä itseäni etupainotteisesti ennen oikeaa kevättä taidenäyttelyissä, tässä pieni kooste kolmena postauksena keinotekoisesta polustani värien maailmaan alkuvuoden aikana.

Kaikki alkoi Yayoi Kusamasta, joka näyttelyyn hoksasin mennä vasta viime hetkillä, onneksi menin. Olin ihan ällikällä keskellä talvea näiden töiden väreistä. Taiteilijan tarina löytyi Yle Areenasta (ainakin vielä alkuvuodesta). Kiehtova ja omituinen nainen, ihme että vielä on aktiivinen kaikesta kokemastaan hankaluudesta huolimatta, mutta kun avustajat ojentavat pensselin ja sekoittavat värit, niin lähes 8-kymppinen daami vaan maalaa, maalaa, maalaa aina tuhanteen teokseen asti isoja kuviaan, joiden koko reilut puolitoista metriä kanttiinsa - kun eka tavoite 100 työtä tuli valmiiksi.

Töihin pääsi kävelemään sisään, oli peilejä ja vettä ja valoja tavaramerkiksi tulleiden pilkkujen ja kurpitsojen lisäksi. Töitä oli näyttelyssä kovinkin monenlaisia ja eri tekniikoilla tehtyjä, itse innostuin lähinnä näistä kaikkein värikkäimmistä. Mukana maalausten, kollaasien ja veistosten lisäksi oli jokunen tekstiilityökin.




Taiteilija oli itse paikalla nukke-versiona - oli ihan luonnollisen oloinen, tämmöinen käytökseltään hyvin hillitty hän oli dokumentissakin. Mitähän muut tokiolaisen mielisairaalan asukkaat tästä välillä työhuoneellaan maalaamassa käyvästä monikymmenvuotisesta asukkaasta tuumaavat? Kusaman töille on tekeillä ikioma museo Japaniin,