sunnuntai 21. elokuuta 2016

Orkideaa neuleena

Kesällä aloitetuista töistä on seuraava homma valmiina, se orkideanpunainen uusi juhlavampi toppini, joka on upeanpunaisine kiiltävine lankoineen vilahdellut jo kuvissa täällä.
Samaan aikaan kun neuloin sitä, keittiön ikkunalla innostui perhosorkidea kukkimaan.


Toppi on neulottu Novitan jokusen vuoden takaisen kesälehden ohjeella, ihan suoraan sen mukaan lukuun ottamatta silmukka- ja kerrosmäärän sovitusta ohuemman lankani takia. Se neulotaan reunojen kavennuksen ja niitä kumoavien pienten pitsilisäysten avulla muotoonsa.

Luxorin puhdas kiiltävä merseroitu puuvillalanka tuntui yllättävä hyvältä neuloa, vaikka jäykkää onkin. Langan väri on se juttu, miksi sen valitsin. Malli oli jo mulle tuttu, tein aiemman usein käytössä olleen ekan version jo lehden ilmestyessä.

Eli nyt mulla on pikkusisko käytettävissä vanhemmalle isosiskotopille. Jo edellisestä kerrasta muistan sen, että kädentiet tuntuivat aluksi ihan kököiltä siiviltä päällä, mutta ne muotoutuivat käytössä sopiviksi, siksi ei tule nyt vielä poseerauskuvaa uudesta versiosta!


Huom. tuo isosisko on ollut paljon käytössä, se on helppo pestä, ei ole mennyt miksikään käytössä - vaikka on tehty Novitan Puro Batik langasta, eli saattaa olla sekoite tai jopa puhdasta akryylia, en muista, missä vaiheessa tämä lanka tuli ostettua.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti