tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesken, mutta melkein valmiina

Kevät ja syksy saavat onneksi mulle puhtia kaikkeen. Vaikka vähän koulutin (siis oikeasti rääkkäsin) itseäni tänä keväänä ja pakotin tekemään rästihomman ja tuhoamaan kassillisen jämälankoja ennen kuin sain ottaa työn alle uutta neitseellistä lankaa, syntyy piakkoin monta uuttakin käsityötä sen jämätyön lisäksi. Pientä vailla valmiina on kolme tänä keväänä aloitettua työtä - nyt vaivaa normaalin ryhtymisrajoitteuuden sijasta joku muu vaiva, nähtävästi päättämättömyys tai viimeistelyfobia.

Kesämekko on jo viimeistelyä vailla valmiina, lanka tuli hankittua jo keväällä. Ja viimeistelykin olisi helppoa, langanpäät  pääteltävä ja silitettävä/höyrytettävä, ei yhtään saumoja ommeltava tässä. En vaan osaa päättää, onko helman raidat sittenkään lopulliset, harmaa väri tökkii, ei tunnu sopivan muihin - en vaan osaa päättää, lähdenkö lankakauppaan hakemaan  lisää jotain väriä sen tilalle. Siispä mulla on melkein valmis mekko, siis tämä kasa on oikeasti ihan söpö mekko:


Farkunsininen pitsitakki on jo päättelyä vaille valmis, sekin ilman saumoja, mutta kesäkelit eivät ole sen käyttöönotolle kaikkein otollisin vaihe, mutta jospa sen kimppuun kävisi sitten seuraavaksi...saisi esitellä edes jotain täysin valmista  - kuvaa siitä ei vielä ole esittelyyn asti.

Kuusikulmioita jämälangoista on tullut aika kasa, mutta urakka ei ole ihan vielä valmis. Jätin isosta kasastani pois kaikki tummat, lähinnä mustat langat eli kassin painosta lähti monta sataa grammaa pois, näköjään puna-oranssi-vihreä-valkoinen on pääväritys tässä noin kilon painoisessa peitossa - ihan niin isoa ei siitä tule kuin arvioin ekojen tilkkkujen perusteella.

Yksivärisiä, välillä monesta pienestä kerästä tehtyjä tilkkuja on nyt valmiina reilut 130. Muutaman vielä yritän saada kasaan, jotta kokoa olisi riittävästi, mutta alkaa mennä tiukille nuo jämälangat jo tässä vaiheessa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti