sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Missä on mun puikot ja koukut taas on?

Välipalana tuli mieleen pohtia, missä ja miten pitäisi elintärkeät työvälineet säilyttäisi - kun ne on aina hukassa ja jossain jemmassa.

Itse olen päätynyt pitämään lyhyet sukkapuikot ja koulut lasipurkissa ihan oman nenän edessä. Purkit on kivat 8-kulmaiset perushillopurkit kaupasta, johon tein päälle pikaisesti langanlopuista vähän ruutupitsiä, joka on jäänyt sitten ihan vakituiseen käyttöön.

Toinen helpottava idea on ollut niputtaa saman paksuiset sukkapuikot yhteen hiusdonitsista katkaistuun spiraalinpätkään. Helpotuksena on myös jostain englanninkielisestä virkkauslehdestä kylkiäisenä tullut kolmen minikoukun setti, jonka avulla pudonneita silmukoita on helppo nostella,
Ongelmana on enää pyöröpuikot, joilla ei oikein ole fiksua säilytyspaikkaa. Osa niistä on samassa jemmassa harvoin käytössä olevien pitkien suorien puikkojen kanssa eli vanhalta työpaikaltani kierrätetyssä arkistokorttien säilytyslaatikossa. Toisessa sellaisessa mulla muuten on kaikki ompelulangat. Osa pyöröpuikoista, ne vaihtopäiset versiot, on tungettuna siihen samaiseen muovipussukkaan, joka tuli niitä ostaessa. Olen nähnyt vaikka minkälaisia pussukoita ja ripustussysteemejä, joita muut tekijät ovat väsänneet omille pyöröpuikoilleen, mutta omani odottavat vielä paikkaansa. Hyviä ideoita lisää??

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Arkistojen aarteita, historian havinaa 7

Vaihteeksi, pitkästä aikaa kaivoin esille vanhan kankaankudontatyöni. Tämä on ikiaikainen lempityöni, ollut seinälläni lähes koko ajan valmistumisestaan lähtien eli vuodesta 1986 asti.

Kyseessä on pellavainen, rohdinlangasta (vahvuus 8?) tehty damastiseinävaate, kankaankudonnan pakollinen harjoitustyö. Se on kudottu yhteisloimeen eli demokraattisesti koko luokan kanssa yhdessä päätettyyn harmaa-vihreäraitaiseen loimeen, johon jokainen sai valita kuteet mielensä mukaan. Värit olivat mulle ihan mieleiset, sain ujutettua kuteeksi silloisia suosikkejani sinistä, keltaista ja tummaa harmaata (niistä kaivan muuten myöhemmin toisen pellavatyön, tämä on vaan muistutuksena mulle,.,). Mukana on myäs muutama paksumpi kude hamppukuitua muistaakseni,

Damasti kudotaan erikoiskangaspuilla, joissa on hurja määrä kuviovarsia, tässä muistaakseni 24 kpl joiden avulla varsinainen ruutumallina piirrettävä kuvio tehdään. Lisäksi on normaalit niisivarret, joilla tehdään kankaan sidos, joka tässä on yhdistetty toimikas eli se sidos, jolla syntyy vinoa kuviota langoista.  Damastin kuvio näkyy loimivaltaisena kohtana, tässä kai neljän loimi- ja kudelangan pisteenä, joka erottuu hyvin kudevaltaisesta pohjasta - onko tarpeeksi hasssusti selitetty, on vähän termit hukassa pitkän tauon jälkeen??


Työ oli kai ihan hyvä muidenkin mielestä, koska jouduin jättämään sen kesäksi koululle malliksi jollekin kurssille.

Damastini oli täällä jo esillä, kuten myös tuo yllä tarkemmin esittelemäni työ, pakollinen työ sekin, kouluni nimikkomalli, tulppaanidamasti, tähän tuli nyt tarkempi selostus työstä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Se tulppa mun uusien käsitöiden edessä on irrotettu!

Tämä pitkään keskeneräisenä vaivannut työ liittyy kolmen vuoden takaisiin ikäviin tapahtumiin. Tapanani on ollut aloittaa isoissa tunnekuohuissa uusi käsityö, koska käsin tekeminen on rauhoittavaa, parantaa keskittymistä ja antaa aikaa ajatella rauhassa - toinen hyväksi toteamani auttava keino on mennä metsään, mutta siellä ei voi viipyä päiviä tai viikkoja, neuloa ja virkata taas voi paljon pidempään.  (Voisin listata monta muutakin työtä, joihin olen purkanut itseäni jossain hankalassa elämäntilanteessa, ehkä palaan joskus myöhemmin aiheeseen uudelleen.)


 Kyseessä on Hupsistarallaan blogista poimimani Villi pohjola –peite, jonka ohje löytyy täältä.
 Tein vielä kaveriksi nalletyynyn, kun sopivasti löytyi ruskeita jämälankoja laatikosta.
Omassa versiossa erona alkuperäsieen ohjeeseen se, että en tehnyt paloina vaan intarsiana kaikki kuusi palaa yhtä aikaa. Työtapa tarkoitti siis sitä, että lankojen setvimiseen taisi mennä enempi aikaa kuin neulomiseen. Hankin työhön ohjeen mukaiset Dropsin Paris-langat, joista joku väri taisi loppua, piti käyttää viimeistelyyn muita vastaavia. 

Työ tuli valmiiksi peiton neulomisen osalta pian heti alkukesästä kolme vuotta sitten eli se on odottanut jo melko pitkään pinossa lopputöitä, kuutta korva- ja silmäparia sekä muuta viimeistelyä.



Tämän jälkeen työn alle sain (annoin itselleni luvan) ottaa tämän - on pakko saada alkuun, koska puuttuu kaapista sininen neule kaveriksi sinisille mekoille ja monelle muulle vaatteelle, kun pitkään ja uskollisesti käytetty teollinen jakku meni poistoihin totaalisen hajoamisen takia. 

Lankana on Lankamaailman uutuussekoitesukkalanka, jossa on perinteisen villan ja polyamidin lisäksi myös bambuviskoosi-nimellä kulkevaa kuitua. Lanka on must-ostos, kun hain tätä keskisinistä farkkuväriä tarpeeksi ohuena.
Tunnistan: tämä juttu on pieni huijaus, peite valmistui jo kohta kolme viikkoa sitten - se oli pakko kuvata ahtaasti sisällä, kun ulkona oli kurja keli -  ja jakkukin on kohta hihoja vaille valmis - keväkelien takia tänne koneelle tulo on ollut takkuista.

torstai 12. toukokuuta 2016

101. Minä ja käsityöt sekä yhteenvetona kässäkirjoista

Huomasin just, että tämä on bloggarinurani 101. teksti - onnea mulle siitä!
 
Mun piti koota yhteenvetoa tähän tekstiin läpikäymästäni matkasta kirjahyllyyni ja niihin 30 käsityökirjaan, jotka nostin tänne esittelyyn asti. Mutta samalla taidan juhlan kunniaksi vähän miettiä suhdettani käsitöihin yleensä eli kaivella sitä, mitä olen oppinut tai hoksannut itsestäni vajaan vuoden bloggauksen aikana.

Käsityökirjakasani kanssa mulla on vähän haikea ja hauska matka takana. Hyvä että lähdin sille tielle, vaikka se venyi ja kesti paljon pidempään kuin suunnittelin. Tuli vastaan iloisia yllätyksiä ja mukavia muistoja unohtamistani kirjoista tai myös ihania ahaa-elämyksiä kaikesta siitä, mitä itse voisin jatkossa tehdä. V oisin alkaa opetella uusia tekniikoita, tehdä välillä vaikka valaisimen itse, aloittaa koukkuaminen tai väkertää jotain kaunista kahvipusseista (ei sitä yleisintä punottua kassia) tai opetella enempi uusia teknisiä niksejä neulomisesta ja virkkauksesta. Homma oli aika työllistävä, omassa hyllyssä samalla tuli järkättyä kirjoja ja luetettua tai ainakin selailtua monia esittelystä hylätyksi tulleita kirjoja.
 
Kirjojen ohessa kertasin omaa historiaani, erityisesti 80-luvun käsityöalan opintoja ja vanhoja aloittelevan tekijän töitä kirjoista tulleiden muistojen kautta. Tuli löydettyä uudelleen vanhoja oivalluksia, kaiveltua muistin lokeroista kaikkea sinne hautautunutta ja ideoita. Innostuin kunnolla monta kertaa, paljon useammin kuin 30 kertaa. Voinpa itsekin aina palata tänne blogiin hakemaan niitä samoja fiiliksiä uudelleen.

Ainut haittapuoli on edelleen kasvava krooninen ajanpuute toteutuksen puolella, joka vielä korostui, kun ideoita kasaantui varastooni taas lisää.

En ottanut mukaan esittelyyn monille tuttuja kirjoja, esim. Veera Välimäen kirjoja, Omakopan virkkausraamattuja tai Molla Millsin Virkkureita, saivat kaikki sukka- ja pipokirjatkin jäädä hyllyyn - ihania kaikki ovat, mutta ne ovat olleet paljon esillä mm. täällä blogimaailmassa. Yritin valita esittelyyni sellaiset opukset, jotka eivät välttämättä ole kaikille ennestään tuttuja. Erityisesti nostin esille ne, joista itse sain jotain potkua.

Huomasin kerratessani valitsemiani kirjoja, että mua kiinnostaa paljon sellaiset vähän anarkistiset kirjat, joissa on asennetta tai ainakin hauskoja ja persoonallisia töitä sisältävät kirjat. Toki täysin vakavanoloisia ja tarkkoja hyviä ohjeita sisältäviä kirjoja poimin mukaan. Toisaalta tykkään paljon myös perinnekäsitöistä ja vanhoista klassikkokirjoista. Niistä voi aina hakea ideaa tai sopivaa mallia tai kuviota, vaikka varsinainen toteutus olisi modernimpi. - Idea virkatusta liivimekosta tuli vastaan Kädentaidoissa Tampereella lankamyyjän päällä ja mahdollinen virkkausmalli Tuulenkehrä nimeltään löytyi Mary Oljelta kirjaprojektin yhteydessä - varmaan kesällä saan jotain tästä ideasta aikaan.
En koe olevani mikään tekniikka- tai lankalaatu-kikkailija, vaan tärkeintä mulle on meditatiivinen tekeminen, kunhan ensin suunnittelu, usein se hauskin vaihe on valmis. Se meditatiivisuus ei toki tarkoita tylsää yksitoikkoista työtä, jotain kivaa seurattavaa ja edistymistä auttavaa töissäni pitää olla, värien yhdistely tai kuviomallin tekeminen. Vältän kyllä yleensä tekokuitulankoja (nyt tähänkin tuli poikkeus tulevan kesän kassin nylonlankojen kanssa), mutta sekoitelangat ja eksoottisemmat kuidut ovat alkaneet kiinnostaa.  En kovin usein tee sellaista työtä, jossa seuraisin jotain valmista mallia rivi riviltä suoraan jostain ohjeesta. Yleensä mun koko ajan pitää siis miettiä seuraavia vaiheita. Useimmiten teen suunnitelmat työstä  pitkälle jo koetilkun tai pian ekan kerän neulomisen jälkeen: arvioin langanmenekin laskemalla pinta-aloja, lasken silmukkamäärät, mietin kavennukset ja lisäykset ja mahdollisten kuvioiden paikat.

En esitellyt tässä kirjaprojektissa ollenkaan salaista pahettani, kokoelmakirjoja, joista löytyy ohjeita eri tekniikoittain, materiaaleittain tai vuodenajoittain ryhmiteltynä, esim. Kotiliesi-lehden kustantamat kirjat tms. ne ovat kivoja katselukirjoja, joita hyllyyni tulee välillä aika heppoisin perustein, kylkiäisenä jostain tai yhden kivan mallin takia.

Isosta omasta kirjamäärästäni (kässäkirjoja + askartelukirjoja mulla on yhteensä kai reilut 220 kpl) huolimatta jotain multa puuttuukin kotikirjastosta. Olen aluksi lainaillut monia kirjoja kirjastosta, ja ostanut ne itselleni sopivassa tilanteessa, mutta pari kirjaa on jäänyt kaivelemaan, kun niitä ei ole enää viime käynneillä kirjastosta löytynyt. Molemmista on mulla olemassa joku kopioitu sivu, joskus niistä on ollut vastaan vanhaksi menneitä havaintoja netin myyntisivuilla. Erityisesti näistä kahdesta on jäänyt mieleen vaivaamaan jotain: Dammann + Türkis: Virkkauskirja ja Lavold Elsebeth: Viikinkineuleet.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Aika

Oma aikani pysähtyi hetkeksi kolme vuotta sitten, kun läheinen isäni menehtyi. Oli yhtä aurinkoinen ja kaunis liputuspäivä kuten tänään, mutta koko päivän tunsin itseni kipeäksi. Illansuussa tiesin miksi, kun sain puhelun. 


Kuka voisi kellot seisauttaa
Ja ajan pysäyttää
Kun maailma antaa kaikkein parastaan
Olen pieni ihminen
Enkä sille mitään voi
Parhaat hetket juoksee nopeaan
Maailma kulkee radallaan
Se vähät välittää
Mutta eikö voitais hidastaa
Aika on niin julma
Se matelee
Juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa
Nyt kun olet siinä
Aika suinpäin ryntäilee...

(Pakko laittaa mukaan juuri nyt mieleen tullut pätkä korvamadosta, joka taas kerran alkoi soida päässä, siis ilman että olisin koskaan Suurlähettiläitä aktiivisesti kuunnellut)

'Aikaa' sain isältäni lahjaksi kymmenen vuotta ennen hänen kuolemaansa, omatekoisen könninkellon, johon pääsin itse valitsemaan värin, vihreän tietysti. Kellon sisällä on kortti, johon isä kokosi kaikki kellon tiedot, koneiston tiedot ja maalin värikoodin, ihan varmuuden vuoksi tapansa mukaan. Tämän lyhyen jutun kuvitukseksi laitan kellostani pari yksityiskohtakuvaa, toiseen menin itse (lasikuvun aikaasaamine pallomahoineni) mukaan piiloon. Pääosan ajasta kello seisoo, en jotenkin saa vedettyä sitä.
Isäni itse tekemä kello on tämän herkistelyjutun käsityönäkökulma, omassa perheessäni on aina tehty niitä asioita,  jotka ovat kiinnostaneet, ei ole mietitty liikaa sitä, mitä osaa ennestään tai sitä, ettei jotain uutta voisi oppia.
Eikun eteenpäin vaan, aika parantaa...se on kesä taas, lempituoli ja uusi pihamukini odottaa omassa pihassa neulojaa/virkkaajaa...
Mul on tästä asti aikaa, muutama lantti mammonaa, mielin määrin kahvii (ja tupakkaa), tästä asti aikaa, sydän vasta puolillaan mielin määrin kahvii (ja tupakkaa)...ja lankakaan tai ideat ei heti lopu