torstai 11. helmikuuta 2016

Neulojan reviirimerkintä

Meillä kotona on joka puolella omia tuotoksia sisustuksessa. Puen lähes joka päivä jonkun omatekoisen vaatteen päälleni, erityisesti nyt talvella on neuleiden paras aika, onhan villa ollut aina eniten käyttämäni lempimateriaali. Siksi tykkään talvestakin, oli se sitten loskaa tai pakkasta, villasukkia ja -takkeja tarvitaan aina. Ei ole siis kellekään epäselvää, mitä meillä harrastetaan.

Ostin joulun aikaan jostain poistopinosta askartelukirjan, Mira Ekosen Kranssikirjan, joka oli tosi iloinen ja mukava kirja. Siinä on kymmeniä ohjeita erilaisista materiaalelista tehtyihin koristeellisiin ja hassuihin kransseihin, osassa on käytetty kekseliäästi kierrätysmateriaaleja, mistä annan ison plussan.

Oma eka kranssini on tehty melkein suoraan kirjan ohjeen mukaan, se sopii erityisen hyvin neulojan reviirin merkkaamiseen, käsityöläisen kodin eteiseen (en uskalla laittaa sitä ulko-oveen, ettei pihan linnut tuhoa sitä). Jämälankaa, hammastikkuja ja muutama helmi.

Tervetuloa meille 
(varokaa puikkoja, joita saattaa löytyä yllättävistä paikoista)!



Kranssi sai paikan näiden muiden tekemien tervetuliaiskylttien kaveriksi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti