perjantai 4. joulukuuta 2015

Kässäkirjakuukausi 21/30

Taito Uusimaa ry ja Jaana Vehkasalo: Patalappuja a la Carte, Tammi 2013


Tämän kirjan mukaan voi mukavan tätimäisellä tavalla tuhlata jämälankoja ja samalla hoitaa lahjomista, Jotain kovin nostalgista kirjassa on, siihen on koottu varmaan monille muillekin tuttuja vanhoja malleja yksien kansien sisälle. Kirjan alussa on kerrottu patalappujen historiaa ja kerrattu myös käsityöopetuksen historiaa - onko joku välttynyt tekemästä alaluokilla patalappua ensimmäisten käsityöharjoitustem kohteena?

Kirja syntyi, kun Taito Uusimaa huomasi, että tästä aihepiiristä puuttuu kirja kokonaan. Kirjaan on tehty 26 virkattua ohjetta keräyksenä saatujen yli 250 patalapun kasasta. Ohjeet on lajiteltu tekniikan ja vaikeusasteen mukaan kolmeen luokkaan ja niiden välissä on mukna muutamia leivontaohjeita motivoimassa patalappujen käyttämiseen. Nam.

Tässä muutama omista suosikeistani:







Tähän kohtaan voi lisätä pari kuvaa omista tekeleistäni, ne ovat menneet lahjaksi. Nämä kaksi paria ovat suoraan kirjan ohjeen mukaan tehtyjä, viimeinen kukkanen taas ei.





Tämä viimeinen on oma sovitus jostain nettimaailmasta löydetyn mallin pohjalta, enempi auringonkukan näköinen, kun reunassa on runsaammin terälehtiä, tämä pari meni lahjaksi Italia-fanille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti