torstai 26. marraskuuta 2015

Varikset ja varpuset

Olen asunut nykyisessä kodissani pidempään kuin missään muussa asunnossa elämäni aikana, kesällä tuli täyteen 10 vuotta, koteja on ollut yhteensä 22 kappaletta kahdeksalla eri paikkakunnalla eteläisessä Suomessa eli osaan kyllä hoitaa muuttamisen tarpeeksi hyvin. Pääosa "kodeistani" on ollut jopa alle vuoden mittaisia piipahduksia opiskelukämpissä. Tämä nykyinen koti on läheinen myös siksi, että se on ihan eka oma kotini (tosin yhdessä pankin kanssa sen omistamme).

Taloyhtiöni nimi on Variksenpesä, tunnelmallisena nimenä se on mulle tärkeä, vaikkei se anna kovin mairittelevaa mielikuvaa kotini rakenteista tai lämpöisyydestä. Varislinnut yleensä ja varikset erityisesti ovat olleet aina mun suosikkeja lintumaailmassa, ehkä siksi, että niitä näkee paljon taajama-alueilla eivätkä ne eivät ole mitenkään arkoja, niiden lauluäänikin muistuttaa omaani.


Jossain vaiheessa muuton jälkeen meille alkoi kerääntyä varis-aiheista tavaraa. Eteisestä löytyy varisten pesäpönttörivitalo, jossa on kolme identtistä alkuperäistä varis-asukasta lasteni vanhojen suosikkien eli Mimmi-lehmä ja varis -kirjojen pehmohahmoina. Yhden lisäasukkaan, raakkuvan mustavariksen, hankin jälkikäteen, Miehen muuttaessa meille onneksi Ikeasta aikanaan ostetun pönttöön mahtui neljäskin asukas.

Kylppäsin ovessa on käsityömessuilta ostetut keraamiset varis-kyltit. Tekijän nimi on nyt hukassa...sorry, oli mukana myös Tampereen messuilla tänä vuonna.


Seinässä on myös Tampereen Kädentaito-messuilta vuosia sitten ostetut applikoidut varikset pienessä pehmotaulussa.


Varisten lisäksi olen alkanut fanittaa varpusia, niitä ihan tavallisia ja vaatimattomia pensasaitojen sirkuttajia. Meillä ruokitaan joka talvi omassa pihassa pikkulintuja, varpuset ja pikkuvarpuset ovat runsaslukuisempia vieraitamme tiaisten ohella.

Tämän maalauksen ostin työpaikan maalauskerhon kautta työkaverilta, kyseessä on Pirjo Ouvisen taulu Kisailua, alla sitä yksityiskohta.


Varpusia meillä on kotona myös Hemtexin myymissä keittiön sisustustuotteissa, joita jo kesällä mainostin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti