sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kässäkirjakuukausi 15/30

Arne & Carlos (suomennos Kaija Koirikivi ja Mika Siimes): Neulotut nuket, 2012 Nemo
ja
Arne & Carlos (suomennos Kaija Koirikivi ja Aino Partanen): Neulo kesä kotiisi, 2013 Nemo


Joulupallojen sijasta mua viehättää enempi nämä kaksi kirjaa neulenukeista ja kesäkäsitöistä, nämä olen rohmunnut itselleni omaan hyllyyn.

Neulenuken tai muutamankin niitä voisin tehdä vaikka itselle koska vaan, ehkä jämälangat saavat lähiaikoina kyytiä - vaikka kotona ei ole ketään niillä leikkivää enää, jotain nostalgiaa näissä on, mieluummin näitä harrastan kuin aikuisten barbeja. Aloitin oman käsityöurani tekemällä nukenvaatteita, eka virkkaukseni oli pieni nukenhamonen ja ekasta neuleestani tuli viitta nukelle eikä patalappu.

Tästä ryhmäkuvasta löytyy monta persoonallisuutta., myös herrat itse ihan tunnistettavina nukkeina.


Tässä Carlos ja Carlos

 ,

Ohjeet ovat hyvät ja tarkat, vaatteista on kaavoiksi piirretyt ruutumallit. Kaikkea on helppo soveltaa tai sitten tyytyä tekemään suoraan kirjassa poseeraavien mallien mukaan.


Kesäkirjassa on kauniit tunnelmalliset kuvat, jotka on kuvattu herrojen omassa kodissa ja pihalla. Mulle parasta on Peppi-elokuvien tyyliin sen runsaat  ihanat kesäiset värit. Kirjassa ovat pääosassa ovat erilaiset sisustusjutut,  peitot ja pannunalustat, muut kattaustarvikkeet, joku pehmoeläinkin löytyy.

Kai aikuinenkin voisi innostua tästä majasta tai sitten kietaista peitteen ympärille riippumatossa koisattaville päiväunille?


Ja tämän esikkopeitteen voisi laittaa jämätyölistalle (niin monen muun kivan ohella) - onneksi jämälankaa riittää meidän huushollissa ihan kaikkeen....

 
Jotain pientä välipalaksi vanhalle 'hipille':


Monia töitä on toteutettu kapeista edestakaisneulenauhoista, se on tekniikkana mulle ihan uusi, aika kiinnostava silti, sopisi hyvin välipalaksi tai odottelutyöksi, jota on helppo kuskata mukana:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti