tiistai 11. elokuuta 2015

Sainpa Liebster Award haasteen


Sain Maaritilta Lady in red -blogista  Liebster Award -haasteen, jonka idea on uusien blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä  – iso kiitos siitä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.





Näin tämä kuulemma toimii:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.
 
 
 
 
Tässä vastaukseni Maaritin kysymyksiin:
1.     Miten aloitit bloggaamisen?

Olen seurannut muiden blogeja pitkään ja pohtinut oman aloittamista, mutta koska en ole mikään diginatiivi, kynnys tuntui korkealta. Ideoita postauksiin alkoi silti syntyä ja lopulta vaan rohkeutta tuli tarpeeksi ja aloitin alkukesästä opettelun, joka on nyt hyvässä alussa. Ideoita on tallessa pitkäksi aikaa, luulen löytäneeni oman tapani ja aihepiirini kirjoittaa. Alun kokeilun jälkeen päivittäisin blogia, vaikkei kukaan sitä seuraisikaan, koska se jäsentää omia ajatuksia, synnyttää uusia ideoita ja motivoi tekemään uusia käsitöitä sekä tuo mieleen unohtuneita omia töitä ja taltioi paljon ihania muistoja.

2.     Unelma-ammattisi lapsena/nuorena? Toteutuiko se?

Niitä oli monta, eläinlääkäri, biologi, käsityöopettaja, toimittaja, kirjailija ainakin. Eipä ihan toteutunut, käsityökoulutus on, muttei se johtanut työelämään asti Moni haaveammattini on mukana kuitenkin elämässäni, teen käsitöitä, hoidan kissoja, kirjoitankin nyt tätä blogia (ja myös töissäni ihan asiatekstiä) ja harrastan luontoa.

3. Paras ominaisuutesi?

Väittäisin, että monipuolisuus  - kaikki mitä olen halunnut tehdä omin käsin tai oppia, sen olen myös tehnyt. Saman asian kääntöpuoli on se, ettei mulla ole vain yhtä kiinnostuksen tai intohimon kohdetta eli en ole pystynyt keskittymään mihinkään perusteellisesti.

4.     Minkä taidon tahtoisit omata?

Ehkä piirtämisen ja maalaamisen taidon, ei ole tullut piirusteltua viime vuosina kuin käsityömalleja luonnostellessa karkeita viivapiirroksia.

5.     Mikä on isoin projektisi, jonka olet toteuttanut?

Vähän vaikea kysymys, pitäisi tarkentaa, mitä iso tarkoittaa tässä, fyysistä kokoa vai työmäärää vai haasteellisuutta (omiin taitoihin verrattuna). Käsitöiden osalta se voisi olla varmaan siskolleni häälahjaksi tekemäni jätti-iso tilkkupeite (samalla tuli opeteltua tilkkuilua). Tai suvun lapsille kiertolaiseksi tehty, seitsemän kertaa käytössä ollut reikäompeleilla kirjailtu pellavainen kastemekko, molempiin käytin paljon aikaa, ison osan kyseisen kesän lomastakin. Tai lukioaikana itse ompelemani, yo-juhlissa ja joissakin muissa isommissa juhlissa sen jälkeen käyttämäni kansallispuku. Sitä piti pari vuotta sitten vähän korjata (=suurentaa), onneksi se aikanaan oli tehty niin fiksusti, että se onnistui. Voisi olla myös ohuesta langasta virkattu paita

6.     Millaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä kesken?

Listausta keskeneräisistä töistä löytyy blogistani: nojatuolinpäällinen isoäidinneliöistä, pari aloitettua pitsiliinaa, jokunen talvinen neule. Melkein valmiina on jämälankatorkkupeite, aloitettuna hamppu-modaali-puuvilla-lankainen jakku.  Aloittamista vailla valmiina on jo pitkään ollut myös kassi vanhoista lempifarkuistani ja paria muutakin laukkua varten on materiaali odottamassa. Ompelua odottava kangaskasa on iso, vaikkei se ole juuri kasvanut edes viime aikoina. Myös monta nyssäkkää lankaa on odottamassa puikoille/koukulle pääsyä. Eli projektipussukoita riittää...

7.     Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi?

Kokkaan ja leivon, hoidan pihaa ja huonekasveja, luen, katson elokuvia, käyn näyttelyissä sekä harrastan luontoa lähinnä tarkkailemalla sitä. Siis lähinnä kotoilen ja mummoilen, jatkossa tarkoitus myös marttailla, liityin jäseneksi Marttoihin keväällä. Lähiseutumatkailu kuuluu erityisesti kesäharrastuksiini.

 8.     Millainen on paras stressinpoistovinkkisi?

Neule tai virkkaus sopii meditointiin hyvin, jos työ ei ole liian vaikea. Mikä tahansa muu käsin tekeminen, vaikka maalaaminen, jossa pääsee näkemään työn tuloksen. Reipas kävelylenkki, heti kun jalat lähtee liikkeelle, lähtee ajatuskin.

9.     Onko sinulla lemmikkieläimiä?

Meillä kaksi kissaa, herukkalajikkeiden mukaan nimetyt löytökissat Mortti ja Vertti(ina).

10. Millainen on paras lapsuusmuistosi?

Ehkäpä mummolakäynnit Pohjanmaalla, aina tuntui paistavan aurinko, piha oli täynnä kukkia (samoja perennoja olen kerännyt nyt omalle pihalleni) ja kasvimaalla kaikkea syötävää, heinä- tai perunannostotalkoot, joihin me lapsetkin päästiin (ei siis jouduttu) mukaan. Kuivan heinän tai röyhytatarin tuoksu saa jo kauan sitten tyhjentyneen mummolan edelleen mieleen.

11.Millainen on unelmiesi koti?

Tilava, valoisa vaaleapintainen, värikkäästi itse tuunatuilla tavaroilla ja itse tehdyillä tekstiileillä sisustettu ja cottage garden tyylisen rehevän puutarhan ympäröimä talo, jossa on paljon harrastus- ja säilytystilaa, iso keittiö sekä kuisteja tai terasseja eri ilmansuuntiin.
 

En ole kesän aikana paljon ehtinyt katsella muiden blogeja enkä pysty laittamaan haastetta eteenpäin suoraan, mutta jos joku haasteen kohderyhmään haluaa ottaa haasteen vastaan, olkaatten hyvät, tässä olisi kysymyksiä:

1. Mikä on lempitekniikkasi käsitöissä?
2. Minkä käsityötaidon tahtoisit vielä oppia?
3. Mikä käsityötekniikka ei sovi sinulle tai kiinnosta ollenkaan?
4. Mistä saat ideat töihisi?
5.  Mikä on upein elämyksesi tai oivalluksesi käsitöihin liittyen?
6. Kuka historian henkilö haluaisit olla ja miksi?
7. Mikä on toteemieläimesi?
8. Mitkä ovat inhokki- ja suosikkivärisi?
9. Mikä on suurimman vaikutuksen tehnyt taide-elämys (kirja, elokuva, taulu jne.)?
10.Mistä löytyy mielimaisemasi?
11.Mikä sinusta tulee isona, mitä haluat vielä tehdä elämässäsi?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti